Mä olen kohdannut mun demonit

Voi ei. Eieiei en halua takasin sinne. 
Mutta en voi muutakaan. Mukana hirvveesti särkylääkkeitä diapameja ja ketipinoria :P 
Yksikön urpot oli laittanu mulle liikaa mirtazapiinia mukaa nii nukuin yön sit 2 semmosella ja 2 ketipinorilla. 
Mut nii, en tiiä millo sit pääsen koneelle seuraavan kerran ja bloggaamaan :( 
Mua on ärsyttäny tänää hirveesti, mä kiihyn 0-100 sekunnissa kun ajattelenki paria tosi ärsyttävää ohjaajaa siel yksikös, mä en vaan yksinkertasesti siedä niitä. 
Oon tosiaanki tuntenu eläväni, mut pelottaa et mä en kestä olla enää siel kaukana poissa. 
Mä en halua olla siellä, mut pakotan itteni ees yrittämään viihtyä, mut kun siel ei oikeesti oo mukavaa mä vaan valehtelen ja uskottelen itelleni silleen et en töppäis liian pahasti. 
Mikä mussa oikeesti on vikana? 

Voita sun pelot, alota elo,

 anna kanootin kulkee melo,melo.

 Maailmalle on turha olla vihanen,

 alta kaunis, mut päältä niin likanen.

Jujua <3 

Kohta mua tullaan jo hakemaan :( 

No mut sit kun pääsen seuraavan kerran bloggaa, nii on varmaa tosi paljon asiaa. 

Cheek- Puhelinlangat laulaa, soi mun päässä. Semmone rallatus et jää oikeesti päähän soimaan. 

Ainii pitää käyä ettii pari leffaa mitkä otan yksikköön mukaani. 

Mut se ois niinku sonmorosenjoro! 

Mä oon kuu, ja tanssin kanssas nytkin

On ollu ihan mahtava päivä vaihteeks. 
Henkkamaukalla oli alet ja löysin sieltä 3 housut 2 paitaa ja vyön. :) Vaihteeks jotai muita housuja ku collareita. Sit käytiin kultajousessa laitattamassa mulle korvikset ja sit viel anttilassa mistä löysin halvalla nickelbackin levyn, sit äippä tuli hakee ja käytiin viel Roosan luona ja tultii meille. 
Siinä sit ihailtiin ostamiamme vaatteita ja sit lähetiin luistelee. Ei vitsi miten hauskaa oli, meikä ei meinannu pysyä pystyssä ja se oli ihan kaoottista :D 
Sit Roosa hiero mun selkää <3 Kiitos rakas, ja myö käytiin iltalenkillä koiran kaa ja suunniteltiin miten ihanaa meijä tulevaisuus voi olla sit joskus. Ja miten meijä pitäs muuttaa elämäntyyliä nyt, vähä jarruttaa tätä menoo. 

Sit viel illanpäätteeks sain R'ltä Diapameja ;) Hehe, et hyvää joulua vaan. 
Kiitos <3 
Tulevat kyllä tarpeeseen viel jokupäivä.

Huomenna mä sit joudun takas yksikköön :( No mut onneks mun lemppari ohjaaja tulee hakee. Se tekee lähöstä tosipaljo helpompaa. 

Sit oon tänään leikannu Papun kynnet ja käytettiin sitäki ulkona :) 
Nyt väsyttää jo mukavasti enkä oo viel ees ottanu iltalääkkeitä. Heh, tää on aika harvinaista. 
Roosan  äiti oli tänään ihanan virkee kun äske käytiin tytöt viemäs sinne takas. Se on jonku aikaa ollu iha zombi, oli kiva nähä et seki on elossa vaihteeks. 

Hmm...Pitänee huomen herätä suht aikasi nii ehin puuhastella kaikkee mukavaa viel sillo aamusel. Iltapäiväl mut tullaan hakee :/ 
Ääää....no mut loma on menny hyvin ja pääsen tammikuussa jo uuestaan lomille, tod näk. 

Mä en tarvii terää, mää en tarvii alkoja enää niin paljo, mä en tarvii huumaavia lääkkeitä juuri ollenkaan, mut mä tarviin Roosan ja tupakkaa ja lääkkeitä sillai sopivasti :D 
Heheh...sillokku on lääkitys kohillaan nii elämä hymyilee. 
Jeps, veli pyys et antasin tän koneen sille ku rupeen nukkuu. Tottahan se mulle passaa, ja voisin itseasias kohta ruveta koisii niin jaksan sit huomenna nousta vaikka 8 ja lähtee rakittimen kaa lenkille :D heehhe...
Öitä, rakkaat! 

Mä en tarvii mitään muuta ku sut

Puolen tunnin päästä pitäs lähtee kapeen.
Aattelin tehä pikasen bloggauksen täs ennen sitä. Päivitin ton blogini bannerin, otin ton kuvan sillä viikolla kun jouduin sinne laitokseen, mul oli just ollu vääntöö ohjaajien kaa ja tosta haavasta mis on lasinsiru irtos toinen tikki, rupesin sitä sit härnää tunkemalla ton sirpaleen ihon sisään, ja seuraavana päivänä toi oli tulehtunu ja turvoksissa. Hehe.
Mut niin, ajattelin et laittelen tähän postaukseen ottamiani kuvia kun mul ei nyt oo oikee mitää juttuja päässä mitä tähän haluisin kirjotella.

Kaikki nää kuvat on mun ottamia. Elkää kopioiko niitä, älkääkä ottako omaan käyttöön. Tosi tylsä postaus mut teen illalla sit viel uuden postauksen kun ollaan käyty kapes ja luistelemas.
Ilosta Torstaita! <3

- Viivi

Mä oon tässä, kautta kiven ja kannon

Vihdoinkin. Tuntuu et oisin odottanu montamonta vuotta tätä päivää, päivää kun pääsen kotilomalle.
Oli inhottava elää epävarmuudessa, tietää että sossutantat päättää pääsenkö näkemään perhettäni jouluna vai en.
No mul oli onnee ja oon kotona, eikä tässä mitään. Oon vaan rikkonut kotilomasopimusta jo aika kiitettävästi, siinähän yksi ehto on täydellinen päihteettömyys ja voin sanoa että olen jo sortunut tupakkaan ja alkoholiin. Heh ;)

Tänään meillä siis oli "jouluaatto" tänään minä ja Roosa ruvettiin virallisesti seurustelemaan.
Sain ihania joululahjoja ja huomenna ajateltiin käyä vähän shoppailemassa ja sitten luistelemassa illalla.
Roosan 5v pikkusisko tulee meijän kaa luistelemaan ja se on sen eka kerta luistimil, ja myöki viimeks joskus ala asteella luisteltu.
Nyt mulla on ihan hyvä mieli, ei ahdista juuri lainkaan. Tiedän et tää loma ei kestä ikuisesti, et mä oikeesti joudun takasin sinne "vankilaan".

Huomasin saaneeni blogilleni uusia lukijoita, kiitos teille! Oikein mukavaa ja lämmintä uuttavuotta!
Oon kotona nyt perjantaihin asti ja koitan blogata joka päivä. Mut sit tulee varmaan taas pitkä tauko kun en tiedä millo pääsen seuraavan kerran koneelle :(
Mulla on aivan järjetön vauvakuume, toivon et en tässä tekis mitään typerää mut siis joo ei siitä ehkä sen enempää.

Nyt vähä pelottaa. Kun mulla on lomalääkkeet omissa käsissä, mutsi ei vahi miten mä ne käytän. Entä jos en söis niitä vaan säästäsin ja ottasin sit yksikössä yliannostuksen? Miks mulle tulee tämmösiä ajatuksia? Miks en osaa olla normaali?

Tuntuu et mul ois hirveesti tekemistä nyt ku oon himas, miks en vaan vois ottaa rennosti? Ei vaan pysty, ehkä on kertyny niin paljo tunteja ilman tietokonetta nii tuntuu et pitää surffata kaikki sivut läpi mitä internetistä löytyy, ja tuntuu et en tiiä yhtään mitä maailmalla tapahtuu. Meitsi on iha outsider.

Tää kone mil nyt oon on mun veljen entine läppäri, äitin nykyne. Mun kone on sysätty tonne hyllylle häpeemään en ees tiiä toimiiko se :3 Parempi ois toimia, tää on nimittäi ihan paska ja sikahidas jajajajaja vaikka mitä.

Väsyttää ihan sikana. Veikkaampa et huomen iltana on iha hirvee olo ku tiiän et se on vika päivä mun kotilomaa minkä oon kokonaa kotona. Ja varmaa mun vanhat ja raihnaset luut ja lihaksetki huutaa armoa sen luistelun jälkee. Vittu mul on joku ikäkriisi, ja mikä mun ikä oli? 15, henkinen ikä 52...
Tunnen itteni oikeesti hirveen vanhaks ku voin puhuu tyyliin " Sillon 10 vuotta sitten kun minä olin nuori..."

Roosal on vintti täynnä vauvanvaatteita, hyväkuntosii ja älyttömän sulosia. Sen mutsi kuitenki aikoo heittää ne kaikki roskiin, niin myö aateltiin tuua ne tänne meille turvaan.
:)
Ja tässä vauvakuumeessa sit kyylätään niitä :D

Mut joo taijan ruveta puuhastelee nyt biljoonaa asiaa yhtäaikaa enkä sit saa mitään niistä tehyks..no ei rupeen ziigaa niit vaatteita läpi.

Öitä, rakkaat!

En haluu syödä mun lääkkeitä

Moi! Oon enon luona niin pääsin taas koneelle. Yksikössä kun meil nuoril ei oo viel toimivaa tietokonetta, ja vaikka olis nii emmä sitä sais käyttää. Huoh. 
Tiistai oli ihan kauhee päivä, mua ahisti ihan sairaasti ja olin iha maassa. 
Lähetin eilen Roosalle postia. 
Emmä tiiä mitä mä teen mun elämällä. Mä en pääse peruskoulun vikaa luokkaa läpi tällä kertaa. En oo suorittanu paljo mitää oppimääräyksiä. 
Mulle sanotaan et ei pitäs ajatella sitä. Mua vaan ahdistaa tosi paljon. Haluisin Roosan lähelle. 
Paska olo. Haluisin satuttaa itteeni. En haluu enää julkulaan enkä sairaalaan haluun kuitenkin lisää viiltoja haluun tuntee miten lämmin veri pulppuaa kun terä uppoo syvälle mun ihoon. 
En tiiä en jaksais aamulla nousta haluisin vaan nukkua sen päivän ohi. Haluisin säilöö mun lääkkeitä, hajottaa tavaroita.

Kirjotan yksikössä tosi paljon paperille kun en pääse käyttää konetta mut sit kun pääsen koneelle nii kirjotan taas joka päivä. 
Mitä tänne jää kun mä lähden täältä? Ei syytä huoleen, se päivä ei oo vielä tänään. 
Mitä tänne jää kun mä lähden täältä? Kun mä kuolen. 

"Kun tytön maailma romahtaa, tyttö miettii miten tätä paskaa enää jaksaa.
Yksin huoneessansa yksin aina, yrittää tappaa sen pahan mikä sisäl painaa.
Kysymys vaan kuuluu riittäkö aika, riittäkö tahto jatkaa ennenku itse on vainaa,
paras ystäväkin lähti ja jäljet jätti, kunpa joku välittäis vois kääntyy jonkun puoleen
Rakas päiväkirja ehkä sä ymmärrät, miks mun on mentävä.
Pää havittelee taivasta kädet saksia, ei enää mikään auta ei nosta pinnalle,
vaan hukuttaa mut suruun kauas pinnan alle, tyttö löytyy aamul sängystään hymyilee kauniisti.
Kyyneleet valuu poskella ja ranteet auki, ei enää koskaan hengitä ei koskaan puhu,
ei koskaan enää tässä samassa sängyssänsä nuku"

 

En jaksa. En tiiä miten saisin itteni jaksamaan? Mikä sais mut jaksamaan?
Miks mua ei kuunnella? Mä en jaksa ottaa apua vastaan. 
Mulle yritetään saaha tarvittavaks lääke joka on semmone et alle puoltuntii sen otosta tyyppi simahtaa ja se pitää unessa vuorokauden. Sehä voi olla ihan hyvä. Toivottavasti ne saa sen mulle. 

Nämä ovat niitä päiviä, jolloin en saa unta,
olen niin väsynyt, että voisin vaipua uneen,
kaadun sänkyyni mutta olen yhä hereillä.

Nii, on vaan niin vaikeeta.
Mun pakoni loppuun juostu on. 
Tiedän sen mutta haluisin silti vaan paeta. 
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää. 
Mut se vaatii multa lisää verta. Se haluu et mä satutan itteeni 

 

 Haluisin nyt vaan nukkua,nukkua ja nukkua. 
Sitten haluisin riehua ja räyhätä hajottaa paikkoja. 
En tiiä. Mikä vittu mussa on vikana? Minkä ihmeen takia mä oon niin heikko et en pysty hallitsee niitä demoneita. Miks ne aina saa musta vallan. Miks miks miks? 

Tunnin päästä pitää palata yksikköön. Onpa sitten ilta aikaa angstia. Voisin huomenna soittaa Roosalle. 
Sain tänää polttaa pitkästä aikaa. Vittu et maistu hyvältä. 

  
En tiiä, tekis mieli vetää ranteet auki. Nukkuu sängys täynnä verta. Mut joku mussa haluaa nähä mitä mulla olis tulevaisuudes tarjolla. Tuntuu vaan siltä et siel ei oo mitään. 
Mul on nyt semmonen paikka et en haluu ryssiä sitä...mut mä oon epäonnistuja, onnistun aina sössimään kaiken. Mä oon surkimus. En ikinä osaa mitään. 

Huoh, Viidestoista vuosi alko painajaisineen. Joka yö herään painajaisiin, herään omaan huutooni, vilkasen kelloa, nukahan, aamulla herään itkien, väsyneenä, lääketokkurassa.
Mitä elämää tää on. 

Mut jos me lähettäs yhessä parempaan paikkaan? Musta tuntuu et ei tää elämä oo meitä varten. Eikö me voitas poistuu täältä yhdessä rakas? Saatais olla ikuisesti yhessä, ei enää murheita eikä kukaan enää ikinä loukkais meitä. Se on ainoo keino päästä demoneilta karkuun. 

Im trying to be a better person. But its hard. I cant do this anymore. I wanna go. 

Putoan > 
Putoan >>
Putoan >>> 

Miten pääsen enää ylös? 

          

Matkalla kadotukseen

Joo oon viel elos ehkä just ja just. En oo päässy bloggaa enkä tiiä näkyyks tääkään teille. Täs on ollu vaikka mitä oon ollu 2 kertaa osastol 2 kertaa sairaalassa ja mut sijotettiin kiireellisesti toiselle paikka kunnalle. Mul on huomenna synttärit. Mul on ikävä mun frendei ja perhettä.
Miks mä aina pilaan kaiken.
Esitin olevani kunnossa et pääsin tänää osastolta pois. Oikeesti mun mieli on edelleen maassa ja haluisin satuttaa itteeni. Päässä hyrrää erilaisia itsemurha suunnitelmia. Mul on ollu nyt 15 tikkiä käsissä. Hyvä minä.

Nightmare continues

Niin siinä sit kävi. Jos en tänä iltana tee jotain. Mutsi vie mut huomenna jonnekkin. Luultavasti joudun takasin osastolle...jeejejee. 
Niinhän siinä kävi päädyn sinne minne en haluaisi. 
Mut onneks saan olla vielä tämän yön vapaana. En vain tiedä...haluanko että äiti vie mut huomenna jonnekkin. 
Mielummin hankkiudun sinne jotakin muuta kautta. 

Mä en halua et äiti katsoo mun kättä huomenna. 
Se ei ole kaunis. 
Oon suhteellisen tyytyväinen. En oo syöny tänään lounaan jälkeen. 
Tosin lounas oli niin vitun ällöttävä, teki mieli käydä oksentamassa. Mutta en voinut. 
En ole syönyt mitään sen jälkeen. Oon ylpeä. 

Mutta mulla on koko ajan paha olo. Pitää käydä ulkona. Pitää selvittää päätä, pitää saaha plääni kuntoon. Onneks mutsi on yövuorossa. 
Voin olla vaikka koko yön poissa. 
Mulla oli hetken hyvä olo. Katsoin telkkarista vain elämää. Ja mietin miten joillakin ihmisillä voi mennä niin hyvin. 
Miksi mulla ei ole edes sitä vähää onnea. 
Miksi...? 

Mua ahdistaa. 

Jos vaan mun pää tulis kuntoon. 
Mut en tunne olevani minä ilman näitä ongelmiani. Ne tekee musta minut. En halua niitä pois. Mä en selviä ilman terää tässä maailmassa. Se on mun ainut kaveri. Väärin mulla on kavereita. Toivon ainakin. 
Mun pää leviää, en tiiä mitä mä teen. Mä en todellakaan tiedä. Pitää miettiä. Mutta mä uskon, että silloin on taas demoni ohjaimissa. 

En jaksa, käteen sattuu, ja on kymä. Haluan että siihen sattuu enemmän. Haluan nähdä miten veri värjää kaiken. Haluan että minua ei kukaan ihminen enää satuta tässä maailmassa paitsi minä itse. 
Haluan piiloon. 
Haluan nukkua. Mieluiten ikuista unta...
Minusta tuntuu että mä seisoisin jyrkänteen reunalla. Mietin kumpaa tahdon enemmän, elääkkö tätä sairasta elämää tässä sairaassa pahuuden maailmassa vai nukkua ikuista unta, en tuntisi enää ikinä mitään, kukaan ei voisi enää satuttaa minua, en edes minä itse. Sitä minä haluan, juuri sitä. 

Mä vaan putoan kokoajan, tähän mennessä joku on aina ollut ottamassa kiinni. Nyt, nyt on vapaa pudotus...

In this heart of darkness all hope lies on a floor

Se tapahtu niin äkkiä. Kuulinko sun äänen viimeistä kertaa? 
Toivon että kuulen susta vielä. 
Olin rikki ja sä keräsit osat, nyt oon taas rikki. Ehkä jopa niin rikki etten ikinä voi parantua. 
Tiesin kuinka kylmä käy jos et sä mun viereeni jää. Ja mulla todellakin on kylmä. Mä luulin että vaan kuolema voi erottaa meidät. Sä näytit että mä luulin väärin. Oon vihanen, musta tuntuu että sä oot jättäny mut. 

 Mä oon niin surullinen, mä tärisen, mä en itke. Mun sielu huutaa. Mut paiskattiin maahan, niin kovaa että en nouse enää. 
Mä ikäänkuin oon halvaantunu. Millään ei oo enää merkitystä. Millään ei oo väliä. Mulla ei oo enää syytä nousta sängystä aamulla. Mulla ei oo syytä mennä nukkumaan illalla. Mun elämä, se on poissa, mulla ei oo enää elämää. Mä en edes halua elää. 
Mä haluan kuolla, nukkua ikuista unta. Olla poissa!
Mä en kestä enää...mä en haluakaan kestää. 
Mul ei oo enää mitään. Sä olit mulle kaikki. 

Millon mä meen sitä mä en tiedä. Mut sen mä tiedän et kauan mä en jaksa. Ehkä mulla oli vähän toivoo. Mulla oli valonkajo, Roosa oli mulle se valonkajo pimeydessä.
Mutta ei mulla oo sitäkään enää. 
Mulla on vaan demonini ja musta mieleni, muovinen maailmani. 
Tältä ei oo ennen tuntunu. 
Sä laitoit tekstiviestin: 
"Miten menee? Mikä fiilis? Saanko soittaa?"
Vastasin kieltävästi, soitit silti.
Sanoin: En jaksa jutella. Ja sä kysyt: "mitä sä tarkotat?" 
Mitäkö mä tarkotan?! 
Että oon ihan vitun romuna because of u. 
Anteeks. En mä sua voi syyttää. Mä oon syypää tähän. Olin vaan liian paska ihminen. Niin paska että sä et enää haluu olla mun kaa. 
Nyt oon pieni hylätty romukasa pölyisessä nurkassa. Se jota kukaan ei muista, eikä sillä ole mitään tarkoitusta. 

En vaan pysty. Oon liian heikko. Liian heikko kohtaamaan sun äänen. Anteeks siitä. 

Britney Spears - Everytime, kuuntelin tätä Tammikuussa tosi paljon kun oltiin riidoissa. Ja kuuntelen sitä nyt tosi paljon. Kun oon taas yksin. 

Tänään kostan itselleni tämän. Miksi olin niin surkea. Miksi epäonnistuin taas? Miksi olen aina syyllinen. 
Minä olen huomannut, että en osaa pelata elämän peliä...tahdon luovuttaa. En ole kyllin hyvä selvitäkseni. En ole kyllin hyvä. 
Voisimpa olla täydellinen. 

They opened the door, to my insanity

Kotona, oon väsyny. 

Mielessäni toivon että jos joku näkis mut kun viiltelen, tai kun oon vetäny lääkkeitä liikaa...soittais ambulanssin. Ja mut vietäs jonnekkin turvaan iteltäni. Mut ei semmoista mulle suoda. 

Mä en kykene itse pyytämään apua. Mä en halua että kukaan sekaantuu mun elämään. Itseasiassa haluisin vaan potkia ihmisiä pois mun elämästä. 

Tää maanpäällinen elämä on vaan yhtä helvettiä. 

Kaikki on mun päänsisällä. Ehkä siks mua ei ymmärretä, kukaan ei voi ymmärtää kun ne ei tiedä minkälaista mulla on. 

Olokin on niin syyllinen, ei siksi että taas varastin siitä kaupasta. Vaan tiedosta miten paljon tuskaa mä aiheutan mun ympärille. 

Sä et voi ymmärtää kuinka mä pelkään
sä et voi ymmärtää kuinka mua ahdistaa
sä et voi ymmärtää että mä en pysty
sä et voi tietää miltä musta tuntuu
sä et oikeasti tunne mua kokonaan - olenko todella se ilopilleri?
yritän esittää sun vuokses
esitän onnellista, jotta sun olis helpompi.
Anteeksi, että esitän, esittäminen on vaan helpompaa kun kertoa totuus.

Mulla on kylmä...vaikka mulla on 2 housut jalassa, pitkähihainen paita ja fleece-viltti harteilla. Se kylmyys kumpuaa sisältä. 

Siihen ei auta vaatteet. 

Joka päivä on eilistä pahempi. En enää hallitse sitä niinkuin ennen se hallitsee minua. Se ei anna myötätuntoa. Se vain tahtoo satuttaa haluaa tietää olevansa vielä elossa, ja surullinen tiedosta että kukaan ei ole vielä huomannut tuskaani, miten murtunut olen. 

That's how depression hits. You wake up one morning, afraid that you're gonna live.  

Toivon todellakin että äiti ei saa päähänsä tulla tutkimaan tätä mun kättä. 

Se kävi sanomassa mulle että mun isoveljelle tulee tänää kaveri tänne. Kuulema yökylään. Ei se haittaa.

Ei se mua estä. Ne kuitenkin on mun veljen huoneessa pelaamassa. 

Inhottaa, multa alkaa loppua sidetarpeet. 

Pakko käyttää epäpuhtaita verisiä sideharsoja ainakin 2krt. 

Ei se käsi ole edes kipeä. Haluisin tuntea koko ajan kipua, jokainen liikahdus ja muistaisin. Se helpottais mun oloa...

En oo terve, tiedän. Mut ei kukaan näitä demoneja mun päänsisältä voi poistaa. 

Let me fly, let me be free.

Ahdistus, suru, tuska, viha. Muistot palautuu. Tahdon viillellä. Tahdon satuttaa itseäni. Tahdon olla rauhassa, tahdon olla yksin. Minä, terä ja musiikki. En halua muuta. Anna maailman pysähtyä. 

En pysty enää olemaan normaalisti, mä ajattelen koko ajan kuolemaa, tai satuttamistani. Don't hate me. 

Miksi mä en voi olla normaali. Normaali ihminen jota kuvottaa ajatuskin itsensä satuttamisesta? Miksi mun täytyy olla tuollainen kuvottava ihminen joka koko ajan haluaa satuttaa. Haluaa tietää olevansa varmasti elossa. 

Miksi haluan tietää olevani elossa kun en tiedä haluanko olla elossa. Olisin parempi kuolleena. Silloin olisin voittaja. 

We only die once.

Oon huonommassa kunnossa kun sillon ku viimeks jouduin osastolle. Valmista osastokamaa. Ei en mene sinne, en! 

Tahdon nauttia vielä 'vapaudesta' koska mulla on semmonen tunne että mä joudun sinne takasin. 

Mä tiedän että mun kuolemanhalu tuntuu R'stä ihan vitun pahalta. Mutta mä en voi mitään sille, mitä mun mielessä on tapahtunu. Sekään ei tunne mua enää. Oon pahoillani. 

Sillonku istuttiin siinä satamassa lähellä vettä..ajattelin "tuonne mä haluan."

We just have to act like everything is fine. 

Kuuntelen musiikkia, Nickelback - Lullaby. 

Onko itsekästä haluta kuolla? Mun mielestä on itsekkäämpää se että jos tietää jonkun haluavan kuolla ja että se kärsii, ja että itse silti toivoo että se jäisi henkiin. Se on mun mielestä itsekästä. Jokaisella on vapaus valita. Ei kaikki oo täällä loppuun asti. 

Pitää tehä tilaa uusille ihmisille. 

Mä en pääse itseäni pakoon. Löydän keinot aina,aina,aina.

Itseltään ei voi piiloutua. Ei ole semmoista paikkaa. 

Eikä karkuun juokseminen auta. 

Mulla on niin kylmä, haluisin tietää mikä mun ruumiinlämpö on tällä hetkellä ku on näin kylmä. Taijan käyä hakee kuumemittarin. 

36.1, ei oo ees kovin alhainen. Joskus mul on nimittäi 34.1.

Väsyttää hirveesti, voisin ruveta hetkeks nukkumaan...aika kuluis nopeesti siinä jos nukkusin pari tuntia vaikka. Tosin voi olla et mä en pysty nukahtaa.

How can i escape from the demons in my head?

The devil is a friend of mine

Mä tiesin tekeväni sen. Mä tiesin.
Nyt mua pelottaa et äiti haluu kattoo tota mun kättä ja näkee ne uudet viillot. Yks on niin iso et se varmaan pitäs tikata...
Kun mä viiltelen iltaisin, tuota kättä...oon 2 iltana ollu ulkona. Jos olisin kotona, mua vastaan iskeytyy järkyttävä tuska syyllisyydestä, muistan kaikki valheeni mitä olen äidille kertonut.
Haluan tehdä sen jossain, jossain neutraalilla maaperällä. 
Huomaan taas miten paljon vihaan itseäni. 
Kuitenkin, käsi on kipeä. En uskalla purkaa tuota pakettia siitä ja nähdä että missä kunnossa se on. 
Nyt kerron teille minun hassun pienen salaisuuden..
kun istun yksin siellä ulkona, pimeässä terä viiltäen ihoani. Mä toivon et joku...joku vois pelastaa mut iteltäni. 
Mut ei kukaan pelasta, olen toivoton.
I act like i don't care, but deep inside it hurts. 

Musta tuntuu et oon yksin maailmassa. Vaikka maailma on niin helvetin suuri oon yksinäinen. 
Oon vaan väsyny tähän kaikkeen. 

En ollu töissä keskiviikkona, en ollut töissä torstaina, enkä tänäänkään mene töihin. 

Ensi viikkoon tuntuu olevan tosi pitkä aika. Ihan liian pitkä aika. Nukkuisin koko viikonlopun jos vain voisin..mutta se ei taida onnistua. Harmi, en vain jaksaisin nousta sängystä aamulla kun tiedän minkälaista taistelua kokopäivä on mieleni demoneja vastaan. 

Radiossa soi: Katy Perry - Teenage Dream

Vajoan pikkasen syvemmälle yksinäisyyden ja surun syövereihin...

I didn't choose to be this way. 

Lähden 9 bussilla keskustaan. Ollaan R'n kanssa pummilla tämä päivä. 

Toivottavasti pystyn kapuamaan edes hetkeksi pois tästä olotilasta. En halua olla tämmöinen Roosan seurassa. 

Around my wrists my shackles lay.

I'm falling down

I'm scared that if I let myself be happy for even one moment, that the world's just gonna come crashing down. 

Lupasin äitille, en enää viiltele. Mut oon jo pettäny sen lupauksen. Mä en osaa olla viiltelemättä tota mun kätee...mut se huomataan kuitenki heti. Ja jos se huomataan...joudun takas osastolle. 

En osaa purkaa sitä sieltä. Vaan haluun satuttaa itteeni. Mä en osaa lopettaa sitä. Mä en pysty. 
Miks oon näin heikko. Heikko surkimus. 
Mul on kylmä, kun mä tiedän mitä tulen vielä tänään tekemään itelleni. 
Mä tiedän sen koko ajan. Mä teen sen missä tahansa, millä tahansa, milloin tahansa. Aina mä löydän keinon saada viiltoja. Oon tosi psyykkisesti heikossa kunnossa tällä hetkellä...se on jo fyysistäkin väsymystä...en oikee jaksais mitään. 
Mä etin mun linkkarit takasin kun äiti lähtee töihin. Palautan ne ennen kun se tulee takasin kotiin.
Oon kauhee. Mut en voi itelleni mitään, mulla ei oo mitään sanomista tähän, en voi mennä väliin. Tai väärä minä puukottaa mut kuoliaaks. 

Oon todellakin loukussa. Ansassa mustan mieleni syövereissä. Kylmyydessä, pimeydessä.
Kaiken piti mennä toisella tavalla...mut asiat lähtikin menee takas tähän. Nyt oon taas tässä tilanteessa. Jo kerran flipanneena. Jokanen aamu tuo tuskaisen tiedon mun tajuntaan et joudun kärsii vielä yhen päivän lisää. 
Tänään kun olin Roosan kanssa. Näin päässäni kuvan meistä tekemässä kaksoisitsemurha. 
Sen järven vesi....se oli niin synkkää, pimeää. "Sielun riistävää" minä sanoin.

Mul on kylmä, ja mua ahistaa ihan sairaasti. Jos voisin, nukkusin vaan jokapäivä...kokopäivän. Mut en voi luovuttaa niitä asioita mitkä vielä pitää mut pinnan tuntumassa...jos päästän niistä irti niin mä vajoan kokonaan. 
Everyday is a struggle. 
Mä en oikeesti enää jaksa. Mä en vaan voi sanoo sitä mun äidille, se ei ymmärrä. Haluun kertoa sen jollekkin. 

Kylmyys on tarrautunut minuun, eikä se päästä irti. Se on kolkkoa valotonta kylmyyttä, ja se kumpuaa sisältä päin. 
Kipu tykyttää oikeassa reidessäni, läskissä reidessä. Olen ällöttävä. Inhoan itseäni. Haluan kuolla, haluan pois, haluan piiloutua. Mutta karkuun en pääse, en pääse itseäni pakoon.
Mikä mua vaivaa? 
Mun on pakko saada viillellä. Ihan pakko...odotan että äiti lähtee töihin. En haluaisi tuottaa hänelle tuskaa. 
Hän sano mulle "ens kerralla, kun sä vedät yhen viillon..mä vedän kaks". 
Ei,ei,ei,ei,ei,ei,eiei!

Pitäis 1,5h jaksaa odotella. 
Äiti ei ymmärrä mua. Se ei ymmärrä miks mä satutan itteeni. 
Mä vaan en voi muuta, mulla ei oo vaihtoehtoja. 
Mä en pysty kohtaamaan itseäni ilman terää, se tappais mut muuten, hitaasti ja kivuliaasti viiltelemällä. Se käskee mua viiltämään se kertoo minkälaisia viiltoja se haluaa, mitä mun pitää kirjailla tai mitä pitää piirtää. Se pakottaa, jos en toimi...se painaa puukon terän mun kurkulle ja sivelee ihoa...kysyy: "todellako? minä olen sinä..ja minä määrään." 
Miten mä muka voisin vastustaa itseäni? Mahdotonta. Ei mun pitää toimia tän mukaan. Mun pitää kuunnella mitä se sanoo mulle. 
En saa tuottaa pettymystä. 

Ens tiistaina olisi se eka poliaika ja tiistaina äiti varmaankin tulee koululla käymään. Maanantaina, joo maanantaina. Se on vain suunnitelma mun päässä. 
Mä en jaksa, mä en jaksa, mä en jaksa. Miksi kukaan ei ymmärrä? 

Mä oon syvällä synkkyydessä, en kykene juurikaan näkemään iloisia asioita mun elämässä. Oon tullu sokeeks niille. Näen vain pimeyden, ja tunnen kylmän. 

Mut niin se poliaika on se alotusjuttu ja siinä ollaan minä ja äiti yhessä. Sen jälkeen alkaa mulla vasta ne omat käynnit. Mua ahdistaa se eka, kun siinä on myös äiti. Mun pitäs jotai lappuja täyttää siihen mukaan. Mut en oo vielä jaksanu. Huoh* Nii en mä sillä ekalla kerralla pysty puhumaan vielä mistään. 
Sit kun pystyn, niin toivon että en joudu takasin osastolle. 
Toivon et se avopuoli pystyy tarjoomaan mulle tarpeeks tukee. 
Mun masennuslääkkeitten teho on varmaan loppunu. En tunne enää vaikutuksia. 
Oon kokoajan mielimaassa. Tekstiviesteihin heittelen hymiöitä ettei niiden ihmisten tarviis tietää mun olevan taaskin allapäin. Mulla ei vaan oo enää muuta. Mun suunta on alaspäin,.. 
She would never let herself have hope again. 

Miks mun maailma on muuttunu tämmöseks? Millon se tapahtu? Millon  mun maailma muuttu kokonaan mustaks...? 
Viiltely tuo mulle jollain tavalla myös turvaa, tunnen olevani elossa...ihminen, elävä. 
Niin. Äh, pitää odottaa ihan liian kauan. En kestä, en kestä. 
Mun vaan on pakko. 
This pain inside just won't go away. 

Pitäs varmaan mennä hetkeks vaikka leikkii Zilin kanssa niin äiti näkis minun olevan voimissani ja 'iloinen'. En tykkää olla feikki mutta mulla ei ole muita mahdollisuuksia kuin kulissit. Että hän ei mene ja pilaa mun elämää uudestaan sairaalalla. En halua semmoista. Joten pidän kulissin yllä, se vie vitusti voimia mutta on helpointa..
Just turn off the light don't wanna see me die.