En uskalla ääneen sanoa, kuinka paljon sua rakastan

Oon semmosen paskiaisen lapsi. En tahtois olla. 
Vedin kännit. Roosa pelasti mut, poliisit haki. Kävin putkalla, istuin hetken kalterien takana...ahisti, en kertonu tietoja...jotenki ne sit kännykän perusteella ne sai ongittuu. Vittu ei ois pitäny käynnistää sitä kännykkää...tosin olihan siinä viel se näyttölukko. 
Nii...toivat mut sit kotiin. Ahisti aivan helvetisti kotimatka, raavin vahingossa käden verille. Tuijotin sitä rumaa poliisia silmiin samalla. Toinen oli komee. Mut eipä paljon ilostanu siinä vaiheessa. Niin. Sit toinen jossai vaihees (kun olin menny siihen lattialle istumaan) et :ei kannata raapia itteesä siel on vaikka mitä pöpöjä ja se kysy kyl eka "Miten sul menee siel". 
Hakkasin päätä. Hakkasin kättä. Oisin halunnu et ne pysäyttää. 


Kun nukuin niin näin vaan unta että mä oon siel poliisi autos enkä pääse sieltä mihinkään, käteen vaan koski aivan helvetisti. Ja kuulin kun mutsi puhu puhelimessa. 
Mul on vielki huono olo. Join viimeyönä/aamuna n.10lonkeroo joka on mun toleranssille paljon. 


Mul on huono olla, mut mä en osaa kertoo sitä äitille. (Ehkä se on huomannu mun viimeaikasesta käytöksestä). 
Mä oon nyt ihanku lasi joka hajoaa, semmone olo. Mul on kylmä, ja toi mun käsi on ihan tulikuuma, luulisin. 


Mulla soi Mockingbird päässä koko hemmetin ajomatkat. Siel putkatiloissa, jossa 4 poliisia koitti selvittää kuka mä oon yms. Päässä soi sekopää. Ja taisin jopa yhen poliisin kahtoessa näyttää "LOSER" Merkin eli muodostin sormista ällän mun otsalle. Haha. Sit nauroin niille poliiseille et miten vitun urpoja ne on. Tosin. Ei ne niin urpoja sit tainnukkaan olla....fuuuu. 


Tää on varmaa aika outo päivitys. Mut musta tuntuu et mä meen jossai vaihees jollekki psykiatrille tms. 
Hyvästi soi. 


Me mennään kuulemma juhannukseks jonnekki mökille. Se on saaressa. Mä oon siel eristyksissä. Toisaalta ehkä se on iha hyvä. 


Mulla on Roosaa ikävä. Mä lupasin sille että tuun takasin kihlasormuksen kanssa. Ja kyllä. Aionkin. 


Mutta. Jos saisin hoidettua ensin omat asiat kuntoon niin sit ois varmaan huomattavasti helpompaa. Mun pää vaan on täynnä. Kaikki henkiset arvet on noussu pintaan. Suurin osa repeyty auki. 
Iskä pahemman laatunen naistenhakkaaja paskiainen. Mä en haluis olla sen lapsi. Ja sehän tässä nyt mättääkin. Mä en tiiä mitä mun pitäs ajatella. Miten mun pitäs tää asia sulattaa. Mä en osaa tehä sitä yksin pienessä ahtaassa mielessäni. Mietin väkisinki et minkälainen kusipää minäki oon. Masennan itteeni. 


Mä voisin kohta lopettaa tän kirjottamisen, mennä suihkuun ja sit nukkumaan. Koska nukuin vaan parituntia ja neki tosi huonosti. 
Mockingbird soi....mä todellakin rakastan tätä biisiä. 
" I can see it in your eyes, deep inside you wanna cry" 


Elämä on vaikeeta. Ja mun on vaikee nyt vaan pitää lippu korkeella. Erittäin vaikeeta. 
Mut joo. Okei, jos aattelee mun elämää toiselta kantilta. Mulla on ihan ok perhe..tällä hetkellä. Mulla on lemmikkejä, ihania sellasia. Mulla on 2 kaveria (Anna&Roosa) Jotka on pysyny mun elämässä vaikka kaikkee on tapahtunu. 
Jos joku sivullinen miettis mua, niin mun elämä näyttää sujuvan hyvinkin. No mut aatelkaapa näitä...
Seksuaaliset ahistelut lapsena,  juoppo isä, vähän kavereita, koulukiusattu, iskä kuollu, sisko kadonnu, moni kaveri pettää, yksinäisyys. 
Masennun helposti, alkoholi riippuvaisuus, poliisien kanssa pelleily, itseviha, itsetuhoisuus. 


Noi oli sellasia asioita mitä ei se ohikulkija huomaa.


Eloisa katse vaihtunut oudoksi tuijotukseksi kaukaisuuteen, hymy vaihtunu alaspäin painuneisiin suupieliin ja silmistä hävinny se toivon pilkahus. Elämän ilo kadonnu. 


Mä pärjään kyllä. Mulla on asioita jotka estää mua hukkumasta. Rakkain Roosani ja Rakas Anna, ja tietty mun lemmikit. Mun lemmikit vaan eivät osais pelastaa mua jos ystävät häviäis mun vierestä eikä pitäis mua enää pystyssä. Kohtaisin sillon sen äkkisyvän, ja liukuisin hiljaa. Sameaan veden valtakuntaan.