- In the end, only kindness matters -

Kotona, ah vihdoinkin. Oon mä tätä taas odottanut. 
Ja no, odotus palkitaan. Niinhän siinä taas kävi. 
Mun viimeviikot on ollu jotenki draaman täyteisiä viikko sitten perjantaina eksyin metsään, mistä mua oli ettimässä kytät ja laitoksen henkilökuntaa...siitä miten koko tapahtuma sai alkunsa niin jääköön salaisuudeksi. Kuitenkin sekin tarina sai onnellisen lopun kun pääsin pois sieltä metsästä. 
Viikonlopun kisat meni erittäin hyvin, 1. sija koulussa, ja 1. sija esteillä! Se oli ihan superia. 
No tiistain ratsastustunnilla hevonen säikähti, kiitolaukkaa toisen hevosen kylkeen ja mä tipuin, kaikki tapahtu niin nopeesti etten ehtiny reagoida mitenkää. Sit ambulanssilla sairaalaan, mul oli hirveet pää ja niska kivut niin mulle laitettiin niskatuki ja mut kannettiin ilmapatjalla amppariin ettei niska vaan vahingoittus enempää mikäli siel olis jotai. Vilkut päällä sairaalaan, siel pääsin sit niskan ja kaularangan kuvauksiin, ehin pelätä et siel ois jotai, sain kipulääkkeitä. Tulokset tuli, kuvat on ok. Se helpotus. Siinä olis voinu käyä tosi pahasti. 
Sain onneksi vaan kovan aivotärähyksen mustelmia nenän varteen ja patin takaraivoon. :) 
Olin yön yli tarkkailussa sairaalassa, keskiviikkona pääsin takasin mehikseen. Sit olin koulusta vähän lomalla, kun voin huonosti ja olin tosi väsyny. Tänään pääsin kouluun sit ja 12 lähti eka juna kotii. 

Oon miettiny miten hassua mun elämästä on tullu. En tiiä en haluu kirjottaa näistä ajatuksista. 
"koska me ei olla enää me
ostetaan joululahjat jollekkin toiselle 
sä et kuulu enää mulle 
kun lähdet, en perääsi enää kävele
koska me ei olla enää me 
voit saattaa kotiin, mut et pääse enää sisälle
ei haavat niitä repimällä parane
joten käänny ja kävele
koska me ei olla enää me..."
> Haloo Helsinki - Jos mun pokka pettää
Mulla menee ihan hyvin oikeestaan. Nytki oon kotona, molemmat veljet ja äiti on täällä ja koira ja kani. 
Musta tuntuu että toi kani inhoo mua :D Mitä mä muka sille oon tehny se kaveeraa kaikkien muitten kaa paitsi mun. Hölmö elukka. Ei pakko. Mul on Zili.
Ostin Zilille joensuusta 3 possunkorvaa, se rakastaa niitä. heh...ja sitten vaaleenpunasen pannan, Zilil on aika paljo pantoja mut eika siinä mitää, onpaha mistä valita :) 

Yks ilta rupesin kerää paperille tavoitteita seuraavaks viideks vuodeks. Sinne löyty vaikka mitä. Ja toivon, että pystysin toteuttaa niitä. Ja kyllähän mä pystyn, pitää vaan mennä niitä kohti enemmän tai vähemmän määrätietosesti. 
Oon miettiny tota mun tippumista, mua on alkanu jonki verran pelottaa. Mä yritän kieltää sitä pelkoo iteltäni, oon ratsastanu niin pitkään en mä voi ruveta pelkää yhen tippumisen takia. Yritän perustella sitä kaikel typerällä. Mutta se taitaa olla kuitenki totta et mua pelottaa nousta takas hevosen selkään, mutta mun on pakko tehä se. Ratsastus on semmone asia mistä en iha helpolla luovu. Se tilanne oli vaan niin kummallinen ja mä olin shokissa, ne muistot se miten mä en pystyny tekee mitään, estää sitä törmäystä. Ehkä mä pelkään et se tapahtuu uuestaan. Pitäs käyä ostaa uus kypärä, ja mehiksestä halutaan et rupeen käyttää turvaliiviä. 
Kylkai se luo tiettyy turvan tunnetta. 

Joo, meikä nukkuu ens yön lattialla. Tosi siistii. Ihan hypin riemusta. 
Niskat ja selkä muutenki jumissa. No ei voi mitää, joillaki ei oo ees kattoo pään päällä tai ruokaa ja mä vinisen siitä et pitää nukkuu on the floor. 
Joo, ei täs mitää. Haikee olo. Ihan sama. Mä vaan roikun menneissä. Pitäs oikeesti päästää niistä irti niin pääsis joskus eteenpäinki. 
Vittu mä meen röökille. Brb. 
Nonni, käytii mutsin kaa hakee mulle patja ja makuupussi tuolta pihavarastosta samalla. 
Onneks on musiikki, hyvän musiikin kuuntelu on aina niin lohduttavaa. Varsinki hyvän musiikin. 
"Forget the haters somebody loves yaa"
No onneks oon kotona, onneks on porukat. Onneks on koira, ja erittäin ärsyttävä maanvaiva kani. 
Etin jonku äitin vanhan toppatakin tuolta komeron kätköstäl, tuolla ulkona on ihan sikakylmä. Hyvä syy lopettaa tupakointi. Mut ei vielä, ei tänään. 
Vuoden vaihteessa, sillon on hyvä tehä elämän muutoksia. Sillon mä lopetan tupakoinnin. Piste. 

Harmittaa ku yksikössä tulee niin harvoin käytyy koneella, et ei tuu sit blogattuukaa paitsi koulussa saatan välkällä käyä nopeesti kirjottaa tai joskus kännykällä jotain raapustelen. 
Mun pitää käyä huomenna ostaa kollarit, _omalla rahalla_. Tänää meni jo 10e veljen junalippuun, no sen mutsi kyl antaa takasi. Onneks :D Joku 30e enää, pelottaa...ehkä mutsi vois ostaa ne kollarit ei ne maksa ku jonku kympin....pitäis säästää. En oikee tiiä et mihin. Mut aina on hyvä olla vähä fyffee. 

Tää blogi on mulle tosi tärkee. Tää on mun ystävä, en tiiä. Tälle mä puran kaikki mun asiat. Se kuuntelee aina. Ei ikinä hylkää. 
Kun sanoin tänään äitille että haluisin kielikorun, se sano että ehdoton ei. Ennemmin vaikka tatuointi. Et jipii, ens keväänä voisin oikeestaan ottaa tatskan sit :) Jotain pientä, jotain kivaa. 

Kelle mä tänä jouluna ostan joululahjoja, mun veljet on jo niin vanhoja. Ei mitkää joululahjat niitä enää kiinnosta. Kummipoika, Samille mä ostan jotain kivaa ja Arille ja piksulle. Äitille mä teen joululahjan. Zilille jotain pientä kivaa. Siinä se varmaan onkin. Ei pitkää lahja listaa niin kun yleensä ennen. Nooralle jotain, se on mun rakas pikkunen. 
En tiiä tajuuko kukaan tätä mun sisästä ahdinkoo, eipä sillä oikeestaan oo väliäkään. Yksikössä ollessa se onnistuneesti unohtuu, mut kun tuun kotiin mul on nii paljo aikaa ajatella. Tajuun tämmösiä asioita. Miten mä tuun pärjäämään. Kyllä mä pärjään. Mä pärjään aina. 

Luin joku aika sit yhen hyvän kirjan, mikä tuli taas mun mieleen ja muistin et siitä on tullu toinen osa. Pitää lukee se tän syksyn aikana. Koulus oon tehny ahkerasti kirjotelmia, esseitä ja tarinoita, kuunnellu tunnilla tehny tehtäviä jne. 
Mul on ens torstaina matikan koe, sitä seuraaval viikol onkoha kemia, ussa, äikkä ja yhteiskunta oppi ja terveystieto. Kiva koe putki, mut kyl mä niistä selviin. Selviin kyllä. 
>Haloo helsinki - maailma on tehty meitä varten < 
Nuo kahtoo tuol BBtä, iteltä meni seki ilo ku andy, marianne ja sit teppo lähti. Ei jaksa kahtoo. 
Haluun pois suomesta. Jonnekkin mis vois alottaa ihan kokonaan alusta. Niin ootan sitä päivää, kun valmistun koulusta ja oon vapaa tekemään mitä vaan. Suomi ei tunnu enää kodilta.."koti siellä missä sydän". Mut en tiiä missä mun sydän on tällä hetkellä. Ehkä se on kappaleina ympäri maailmaa, ja mun pitää koota se pikkuhiljaa takasin ehjäks ja sit mä löydän mun paikan täältä. Sen missä mä voin olla niinkun kotona. 
Sitä mä ootan, ja siitä mä unelmoin. 

Aina voi parantaa, unelmat voi saavuttaa. Jos ei oo unelmia, ei oo mitään. Jos et tavottele mitään, elämällä ei oo sisältöö. Jos antaa periks, mikään ei ikinä parane.