Viivi Tuulikki #: Mä jahtaan mun unelmaani just niinkun säkin #

Moi!

Joo, koulupäivä meni siis ihan mukavasti. Mut en tiiä, mua vähä harmittaa se, että Arilla ja piksulla on niin paljo omia juttuja että en tälläkää viikolla pääse käymää. Ku se on toisaalta mun ainoo mahis päästä iltalomille, pois laitoksesta ees hetkeks, elää hetken normaalii elämää.

Sit ku kysyn nii aina niil on jotai, se vituttaa. Ei niitä varmaa hirveesti kiinnosta se miten iso asia joku iltaloma mulle on. Enkä haluis valittaa kun kuitenkin ees joskus voin käyä siellä. Tää vaan taitaa vähä painaa mun mieltä. Tulee itelle semmonen "vittu ihan sama, en sitten mene käymään asenne" mut tiiän et ei se oo niitten vika et ei niille joka viikko käy. Mut kai sitä voi ees yrittää. Ja annan itelleni luvan olla vähän ärsyyntyny tästä asiasta. Koska aika ei maailmasta lopu.

No mut muutenhan mulla menee tosi hyvin, on menny jo pitkään. Ja jos mä jatkan tätä niin kotoutuminen tulee koko ajan lähemmäs, ja arvatkaa. Tätä mä aion jatkaa.

Ei kait tässä, unelma omasta ponista kotoutumisen myötä elää vahvana mun mielessä.

Ei se oo mahotonta. Ollaan äitin kaa juteltu siitä paljon. Mut ei pidä innostua liikaa, koska olosuhteet voi muuttua.

Toki se tois hirveesti iloa ja tekemistä mun elämään. Oon valmis luopuu vapaa-ajastani ja kaupungilla chillailusta, oon valmis siihen että poni käyttää kalliimpia takkeja kun minä.

Kun sanotaan, että rahalla ei saa onnee. Niin mun mielestä se on toisaalta valhetta. Koska rahalla saa ponin ja se tuo onnee. Tää menee ehkä ittesä toistamiseks, mutta varmaan kaikki pienet ja vähä suuremmatkin hevosihmiset tietää sen kaipuun tunteen sillonkun mitä hartaimmin toivoo omaa ponia/hevosta.

Se kaipuu on ollu olemassa minussa aina.

Kyllä mun äiti tietää miten paljon tää koko asia mulle merkitsee. Ja kyllä mä tiiän, että jos tällä hetkellä olis mahollista mulla ois poni. Mutta kun en asu ees kotona, mun elämä on aika levällään, palapeliä kootaan vielä. Mut kun kaikki palaset on paikoillaan, sillon siitä tulee mahollista. Toivon että tosiaan saan joskus muuttaa tän blogin kertovaks minusta ja ponistani.

Mutta, mulla on huomenna tallipäivä. Ihana päästä tallille, se on niin mun juttu.

Vaikka ulkona satais, ärsyttäis, hoitsun karsina hirveessä siivossa ja sitä pitäis ruveta siivoomaan, silti se on se mun juttu, en vaihtais tätä harrastusta mihinkään. Vaikka ulkona on pilkkopimeetä ja pitää lähtee hevosia tarhoilta joissa on polviin asti mutaa, en siltikään kadu sitä, että oon valinnu tän mun elämäntavaks.

Välillä kun sattuu vahinkoja vaikka hevonen purasee sormesta, ei sekään saa mua muuttaa mieltään tai kun hevonen tallaa varpaille tai jyrää karsinan oven tai seinän väliin, ei sillonkaan tuu semmosta oloo että löis hanskat tiskiin ja lopettas. Mut on luotu olee hevosten kanssa, ja roudaamaan sitä paskaa, tarpomaan kurassa ja tulla kotiin illalla hikisenä ja rättiväsyneenä ja mennä aamulla kouluun kynnenaluset mustina.

Tai jos mua ei ois tarkotettu tähän hommaan niin en mä ryhtyis niihin tallihommiin. En mä tekis kaikkii niitä asioita jos mulla ei ois mielenkiintoo tai halua oppia koko ajan uutta ja vastaanottaa tietoo.

Tämänhän mä haluan ammatiksenikin. En enempää mitään muuta, haluun työskennellä hevosten kanssa.

Sitä paitsi se on semmonen ammatti missä ei oo ikinä valmis, aina on jotain opittavaa ja parannettavaa. Siinä saa toimia elävien olentojen kanssa. Oppii rehellisyyttä, itsevarmuutta ja aitoutta.

Mä varmaan perustan joskus hevoskasvatus/valmennus tallin. En välttämättä suomeen. Luultavasti jonnekkin missä on lyhyempi ja leudompi talvi ja pitempi kesä. Mä niin todellakin haluan työskennellä hevosten kanssa.
Mikään ei oo sen parempaa kun hevosenhoito, tallihommat, ratsastus ja ajaminen. :)

Mä kirjotin tähän vielä aika paljon enemmän eilen, mutta sitten yksikön kone rupes lagaamaan ja netti katkes niin se ei tallentanu tätä postausta kokonaan :S
Ärsyttävää.
Mutta, mie oon nyt koulussa ja aattelin vaan julkasta tän postauksen. ;)