Hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa.

"Ei jaksa yrittää jos ei koskaan onnistu" on kaikunut mun päässä koko päivän. Se alko siitä kun koulumme kuraattori kutsu mut ekan tunnin lopussa sinne juttusille. Se kyseli kaikkee kouluun ja perheeseen liittyvää ja puhuttiin niistä aineista mitkä on mulle syystä tai toisesta tosi vaikeita. Eli äidinkielestä ja matikasta. Se höpötti minuutti tolkulla siitä että mulla on oltava jokin asenne ongelma noitten suhteen, meinasin sitten tokasta "Ei jaksa yrittää jos ei koskaan onnistu" mutta en sanonut, vaikka olis pitäny. 
Sitten se laitto jotain kuvia joissa oli teksi lattialle ja eka tehtävä mikä mun piti tehä oli valita joku niistä kuvista mikä kuvaa mua. Se oli semmonen kuva missä oli kaloja ja teksti "Osaan tehdä asioita itsenäisesti". Toka tehtävä oli: Semmonen kuva mikä ei kuvaa minua valitsin semmosen "Olen täynnä energiaa" kuvan. Kolmas tehtävä oli: tässä haluaisin edetä eteenpäin ja valitsin kuvan jossa luki "osaan tehdä järkeviä päätöksiä". Sit me juteltiin niistä mun valinnoista kunnes sillä soi puhelin ja se jutteli 20min jonkun naisen kaa siin puhelimessa. Sitten kun pääsin sieltä mulla oli 1h15min saksaa jälellä ja Saksan ope taas vähät välitti miust. Koputin oveen, ope avas tosi nyrpee ilme ja sano yllättyneen jäätävästi "Viivi" onneks sain kuraattorilta lapun et oon ollu siellä. Nii ja sitten se autto kaikkia muita tehtävissä ilman et ne pyys apuu, mut jätti minut välistä. (näinhän se motivaatio saksan opiskeluun nousee, kyllä!) Nii ja ei sillä että olisin osannu niitä tehtäviä, en tehny sitä koko tehtävää sit kun en tajunnu. 
Saksan jälkeen oli uskontoo, ja arvatkaa mitä...mä itkin koko tunnin. Itkin koska mua sattu kun toiset vaan puhu pahaa, itkin koska pään sisällä oli yks ajatus, itkin koska oon yksinäinen. Kyynelistä sumentuneilla silmillä kirjotin muistiinpanoja, ei kukaan onneks huomannu. 
Tänään huomasin että ei niina oikeesti oo mun kaveri, se ei ymmärrä mua. Meillä on liian erilainen tapa nähdä asiat. 
Vikana oli viel mantsaa jossa ope ei ollu paikalla , niin luettiin uus kappale tehtiin tehtäviä ja kuunneltiin esitelmät Ranskasta ja Belgiasta. ''


Ei ole koskaan voimaa. Niin tiiättekö mitä, mä aion lintsata huomenna, en halua mennä kouluun. Meillä on paritansseja ja tiedän että niistä saa vapautuksen vaan jos on jalka paketissa eikä voi kulkee ilman sauvoja. Ja siinäki tapauksessa pitää olla lääkärin todistus. 
Ja syy sille miksi en mene on se että kukaan, kukaan ei haluaisi tanssia minun kanssa ja miltä tuntus olla se joka jää viimeiseksi valinnassa ja poika jonka pitäs tanssia mun kanssa ei suostu kieltäytyy "en vitussa tanssi tuon kanssa jne."  Sepäs vasta noloa ja ennen kaikkea itsetuntoa rajusti alaspäin tiputtava tilanne (tai siis niitä mun itsetunnosta jäljellä olevia murusia).

Niin, uskonnon tunnilla kävi mielessä se että mä sodin itteeni vastaan. Sisällis-sota. Haha. 
Niin ja tän päivän kuva on sitten sitä mitä haluun tehä just nyt. 

Eilen olin kohtuullisen iloinen, kuten ehkä huomasitte eilisen postauksesta. Mutta näin se iloisuus kaikkoaa silmänräpäyksessä. 

Haluaisin olla erilainen, en tämmönen. Mä inhoon itteeni, inhoon. Miks en sano asioita sillonku mulla on tilaisuus?

Kuulkaas oon tässä miettiny että oon nytkin "todella" hiljainen koulussa mutta se kaikki mitä mä puhun, se on täyttä soopaa se on ihan turhaa, siitä ei oo kenellekkään mitään hyötyä. Tästä lähin voisin olla ihan hiljaa joka ikisenä päivänä koulussa. Ei mun asiat oikeasti ole tärkeitä at all. 

Parempi kun en häiritse ihmisiä turhan päiväsillä höpinöilläni. 

Huomasin et oon alkanu erkaantua muistakin, itseasiassa kaikista. 

Voisin mennä kattoo telkkarista mun lempisarjoja, ainakun mä katon niitä niin tunnen olevani mukana niitten elämässä ja eläväni unelmaani. 

"Kukaan ei välittänyt, käsittäny, kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt onnea."